MinäMinä-maassa

Kuulutuksia Ikeassa lauantain mittaan:

”Autot, joiden rekisterinumerot ovat OOO-000 ja III-111 ovat pysäköidyt linja-autoille varatulle alueelle. Poistettava välittömästi.”

”Seuraavat autot täytyy välittömästi siirtää: XXX-123 ja ÄLY-666. Ne on pysäköity pelastustien eteen.”

”Auto rekisterinumerolla IDI-007 siirrettävä mieluiten heti. Estät toisen auton poistumisen parkkiruudusta.”

Hei c´moon! Sitä vapaata parkkipaikkaa odotetaan, jos sellaista ei ole. Mikä ihmisillä on, kun ottavat vallan omiin käsiinsä? Ei kunnioiteta toisia eikä yhteisen hyvän takia tehtyjä sääntöjä. Jos kyltissä lukee Pelastustie, se tarkoittaa, että sen kautta pahimmassa (parhaimmassa) tapauksessa pelastetaan ihmishenkiä. Tuntemattoman kanssaihmisen pääsyä pois parkkiruudusta ei saa estää! Mitä kohtaa noissa asioissa on niin vaikeaa ymmärtää. Ottaa päähän sellainen itsekkyys ja välinpitämättömyys.

Meidän päivämme ostosparatiisissa alkoi myös autossa odotellessa. Parkkiruutu, johon aioin ajaa, vapautui juuri. Viereisen auton kaikki ovet olivat avoinna. Auton edessä käveli kaksi alle kouluikäistä taaperoa ja äiti oli pyrstö ulkona taipuneena pelkääjän puolen penkin yli. Saimme ensimmäisen mulkaisun ajaessani ruutuun. Tein sen hyvin varoen ja hitaasti. Ovet pysyivät avoinna. Äiti alkoi asetella pienintä lasta takapenkin turvaistuimeen. Etuovet sojoittivat suoraan kohti meidän automme kylkiä. Jossain vaiheessa isäihminen tuli paikalle ja sulki etuovet. Jatkoimme ystäväni kanssa rupattelua välillä touhua ihmetellen. Viimein päätimme varovasti nousta autosta. Rauhoittelin takapenkillä istuvaa kummityttöäni, että ”äiti kyllä auttaa sinut pois sieltä, KUNHAN PÄÄSEE AUTOSTA ULOS!” Ei tapahtunut mitään. Vasta kun ystäväni sai takaoven auki, viereisen auton äiti paiskasi oman takaovensa kiinni ja avasi mielenosoituksellisesti pelkääjän puolen etuoven niin, että se kolahti meidän automme oveen. Nainen mulkaisi ystävääni ja paiskasi oven kiinni. Aikaa oli kulunut noin 7 minuuttia. Ystävällismielistä!

Itse harmittelin Ikea kapeita käytäviä ja leveitä ostoskärryjä. Lisäksi käytävien ja rakennettujen huonemallien rajat ovat korotettuja listoilla, joiden yli on todella työlästä ajaa kärryllä. Ei siis pääse juurikaan keskikäytävältä pois toisten tieltä. Ihmiset eivät yleensä huomaa tai halua huomata olevansa tiellä. Pysähdytään ällistelemään sisustuksia ja jätetään kärry keskelle tai jäädään pohtimaan ostopäätöstä tien tukkeeksi.
Ruokakaupoissa on sama ilmiö. Kun kohdataan tuttuja, törötetään joukolla parrasvaloissa. Pankissa vihdoin omalla vuorolla tiskillä kerrotaan, että miksi ollaan vaihtamassa rahaa, mihin matkustetaan, ketä lähtee, kauanko ollaan säästetty, tunnetaanko samoja ihmisiä, että äitisi oli minun luokkatoverini, työuran pituus, kengän koko, aiemmat matkat, pankin asiakkuusaika, miten ennen asiat olivat paremmin…

Tervetuloa MINÄMINÄ-maahan!

Kommentointi on suljettu.

css.php