Asenteita, asenteita…

Joka kesä alkaa se mopo- ja moottoripyöräonnettomuuksista kirjoittelu. Se suoritetaan vielä siihen sävyyn, että kaksipyöräisen ajaja on itse syypää onnettomuuksiin. Osassa tapauksia näin todella onkin, mutta voitaisiinko keskustelun fokusta kääntää joskus autoilijoiden liikennekäyttäytymiseen ja asenteisiin?

Ymmärtäähän sen, että autoilijalla hirttää kiinni, jos joutuu kauan köröttelemään nuoren skootteripimun perässä. Pysähdytäänpä pohtimaan hetkeksi syitä, miksi se niin ärsyttää. Onko kiire? Itsellä on nopea auto alla ja tekisi mieli päästä näyttämään, miten se kulkee? Sisäinen kilpailuvietti herää heikommallakin, kun edessä on helppo vastus (mopo kulkee maksimissaan virittämättömänä viittäkymppiä) ? Haluaako autoilija osoittaa paremmuuttaan, vahvemmuuttaan, aikuisuuttaan tai kenties ”vähän opettaa”? Ei viitsitä ajaa mopon perässä? Löytyikö yhtään hyvää syytä?

Jokaisen on ajamisensa alusta aloitettava. On aivan selvää, ettei nuori kuljettaja voi olla varustettu samalla elämän- ja ajokokemuksella kuin kokenut autoilija. Voisiko kokenut autoilija siis kunnioittaa tätä harjoittelevaa nuorta eikä lytätä hänen ehkä haparoivaa ajoaan maan rakoon? Tällä nykytavalla vain siirretään raivopäistä kulttuuria ja asennetta.

Muistuttaisin vielä näin sivulauseessa, että moottoripyöräilijä ja mopoilija ovat peltihelvetissä suojattomiakin.

Palataanpa asenteisiin. Itse ajan Vespaa. Minun Vespani ei ole mopo, vaikka siihen yleisesti niin suhtaudutaan. En ole enää teini. Ajokokemusta autolla on kertynyt jo vuodesta -86. Olen istunut mieheni moottoripyörän kyydissä tuhansia kilometrejä. Siinä saa hyvää perspektiiviä kaksipyöräisen näkökulmasta. Pelottavimpia tilanteita ovat kyydissä olijalle ne, kun suuri ajoneuvo ajaa liki takarenkaassa kiinni. Kun prätkällä jarruttaa, se pysähtyy tarvittaessa kuin seinään, rekka ei. Ja kyseessä on ammattiautoilija. Asenne? Liikenneturvallisuus?

Mopon ja moottoripyörän lähestymistä voi olla hankalampi hahmottaa kuin saapuvaa autoa. Olen vespaillessani kuitenkin törmännyt useamman kerran ilmiöön, että autoilijan tullessa kolmion takaa, hän ensin jarruttaa, mutta tuleekin sitten toisiin aatoksiin ja päättää, että ”kyllä minä vielä ehdin tuon mopon eteen”. Tähän sortuvat myös nuoret skootterikuskit, tuttu ilmiö noinkin päin itse autoillessa. Olemmeko tuossa kohdin siirtyneet ”minä ensin”-kulttuuriin myös liikenteessä? Kaipaan risteyskäyttäytymiseen huomiointia, toisen kunnioittamista ja malttia.

Tänä kesänä olen liikkunut menopelilläni sekä kaupunki- että maantieliikenteessä. Sillä pääsee reilua satasta, joten kymppitielläkään ei jää jalkoihin. Ja tunnustan, harvoin ajan alinopeutta. Kahdeksankympin rajoitusalueella ajaessani yhdeksääkymppiä ohi mennään niin että suhahtaa. Eilen jouduin todelliseen vaaratilanteeseen Idänpään S-marketin luona. Ruununmyllyntie Kone Cranesin molemmin puolin on kurjassa kunnossa (katujen kunnossapito voisi tehdä asialle jotain!) ja kapearenkaisella moottoripyörällä on hyvä väistää suurimmat kanjonit. Perääni kääntyi Koneen parkista miesautoilija ja liiskautui kiinni takavaloon. Käännyttyäni marketille päin huomasin autoilijan roikkuvan vasemman puolen vilkun paikkeilla… Odottaen ohituspaikkaa! Tiellä, jolta on jatkuvasti poikkeamia kaduille ja ko. kaupan pihaan. Tiellä, joka päättyy noin 150 metrin päässä Viipurintiehen. 50 m ennen kaupan sisään ajoa tyyppi lähti ohittamaan minua vilkuttamatta. Samalla hetkellä olin laittanut itse vilkun päälle merkiksi kauppaan menostani. Auton etuvalot kävivät vierelläni, kunnes idioottikuljettaja tajusi tehneensä grande mokan. Älysi perääntyä! Mieli teki heittää kansainvälinen käsimerkki, mutta tyydyin massiiviseen kypäräpään pyörittelyyn.

Siis: ohi vaan, ihan sama, mikä paikka, maksoi mitä maksoi! Se saattaa joskus maksaa jonkun hengen!

Ps. Älkää ihmetelkö, jos kaupunkikuvassa näkyy äreä naisvespisti, kypärässään Kiroilevan Siilin autotarra: ”Ei tartte päälle ajaa s*****a!”

Kommentointi on suljettu.

css.php